Toukokuun kuukausikatsaus

Toukokuu vietettiin urheilullisissa tunnelmissa moottoriajoneuvoliikenne- ja logistiikkayritys Kurbadsissa. 5. toukokuuta järjestettiin 10:ttä kertaa kilpailu Latvian rohkeille kansalaisille – Stipro skrējiens (”Luja Kilpailu”, ”Strong Race”) Ķegumsissa Zelta Zirgs – moottoripyöräkilpailukompleksissa, ja kunniaa puolusti tässä kilpailussa logistiikka-asiantuntija Salvis Ozoliņš.

Salvis on aktiivisen elämäntavan kannattaja, ja osallistuu säännöllisesti erilaisiin massatapahtumiin – ”Stirnu Buks”, “Vanagkalns” hiihtokilpailuihin, ja tietysti Lujaan Kilpailuun (”Strong Race”)! Kuten Salvis sanoi kilpailun jälkeen: ”Yksilöllisesti osallistuessa ei ole sekuntiakaan aikaa levätä kuten vaikkapa joukkueviestijuoksussa on, ja lisäksi yleistahti on huomattavasti nopeampi. Kehoni on väsynyt, erityisesti polvet, mutta moraalisesti olen hyvin onnellinen!” Olemme hyvin ylpeitä, että Kurbadsin joukkue koostuu vahvoista työntekijöistä – niin moraalisesti kuin fyysisestikin.

Vuonna 2018, Luja Kilpailu (“Strong Race”) toi yhteen arviolta 2200 aikuista, ja noin 700 nuorta urheilijaa osallistui lasten kilpailuun. Ensi vuonna Luja Kilpailu (”Strong Race”) käydään näillä näkymin taas Kegumsissa.

22. toukokuuta Kurbadsin tallissa järjestettiin uusien työntekijöiden perehdytys- ja yhtenäisyyspäivä. Kehityksen ja kasvun myötä useat mekaanikot ovat liittyneet yritykseen. Perehdytys järjestettiin päivän alkupuoliskolla, jonka jälkeen järjestettiin erilaista ajanvietettä jotta uudet kollegat pääsisivät mukaan tiimiin. Järjestämme tällaisia tapahtumia säännöllisesti, koska työskentely miellyttävässä ilmapiirissä ja ystävällisten kollegoiden kanssa johtaa parempiin tuloksiin. Illan suussa järjestettiin karting-kilpailu nopeimman kuskin löytämiseksi, jonka jälkeen illastettiin epämuodollisesti urheilukompleksi 333:ssa.

Pitkäaikaisten työntekijöidemme mukaan: ”Kollektiivinen voima kumpuaa kollektiivisesta hengestä!”

Yli 37 000 juoksijaa 78:sta maasta hyväksyivät sisäisen haasteen ja kilpailivat itseään vastaan useilla eri matkoilla Riikan Lattelecom-maratonilla. Myös Kurbads oli edustettuna. Varastopäällikkö Uldis Čalpa, varastotyöntekijä Rinalds Osis, hankintaosaston päällikkö Edgars Krievāns, ja hänen assistenttinsa Jānis Paupe ja Jānis Banders osallistuivat 10 km:n matkalle.

Työntekijöidemme mukaan osallistuminen Riikan maratonille on heidän pitkäaikainen perinteestä josta saa hyvän mielen. Lisäksi Latvian 100-vuotispäivän juhlavuonna rikottiin ennätys niin osallistujien kuin osallistujamaidenkin määrän osalta.